maanantai 23. joulukuuta 2013

Nekkuja

Vielä kerkee keitteleen nekkuja jouluksi! Tein ensimmäistä kertaa nekkuja, ja ihan hyvin onnistuivat, massaa olisi ehkä voinut keittää vielä lisää? Maku oli kuitenkin hyvä, hieman kinuskinen:) Minulla ei ollut lämpömittaria, joten tein "kuulatestin", eli kylmää vettä lasiin ja tiputtaa nekkumassaa sinne. jos massasta pystyy muotoilemaan pallon, se on silloin valmista. Jos kotoa löytyy digitaalinen lämpömittari, olisi ihanne lukema 123-130 astetta.




  1dl sokeria
  1dl fariinisokeria
  2dl vaaleaa siirappia
  2dl kuohukermaa
  2rkl voita


  •  Sekoita kaikki ainekset korkeassa, paksupohjaisessa kattilassa. Keitä seosta 20-40 min ja tee ajan kuluessa useampia kuulakokeita. Mitä pidempään seosta keittää, sitä kovempia nekuista tulee. 
  •  Aseta konvheti/karkkivuoat pelille. 
  •  Kun massa on valmista, kaada se vuokiin. Kaadoin koko massan kannuun, koska kannusta on helpompi annostella kuumaa massaa. Lusikka on myös hyvä apuväline! 
  •  Koristele nekut esim. jouluisilla strösseleillä, tai murskaa vaikka pähkinöitä, tai pipareita pääle.
  •  Anna jähmettyä jääkaapissa.     
  Alkuperäinen ohje  on tämän vuoden viimeisestä Leivotaan- lehdestä.
  Tämän postauksen myötä haluan toivottaa kaikille lukijoille ihanaa ja rauhallista joulua!:)  VV

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti